CLASSIC KRAV-MAGA NETWORK FINLAND

Get Adobe Flash player

as poriMinkä ikäisenä voi vielä aloittaa Krav Magan harrastamisen? Onko yläikärajaa? Kysymys on varmaan tuttu monelle lajia ohjaavalle tai lajia harrastavalle.

Saimme kuulla, että Porin Kamppailu-urheilukeskuksessa, Porin Legionissa käy hieman perusharrastajaa iäkkäämpi mies, joka harrastaa Classic Krav-Magaa.  

Porilainen Aarre Suuronen toimi yrittäjänä Helsingissä 30 vuotta. Hän toimi kauppiaana Pasilassa ja mielessä oli monta kertaa kamppailulajin aloittaminen. Aika ja elämäntilanne ei ollut otollinen vielä silloin. Vuosina 2002-2003 Aarre toimi vaimonsa omaishoitajana ja hoiti kuntoaan sauvakävelemällä. Vähän vaimonsa kuoleman jälkeen hän alkoi etsiä uusia harrastuksia.

Salilla käynnin Aarre aloitti 68-vuotiaana ja kehitystä on tullut ihan mukavasti. Ajatus kamppailulajin pariin astumisesta oli kuitenkin mielessä. Vuonna 2015 hän aloitti Porissa Classic Krav-Magan peruskurssin ja suoritti keltaisen vyön kokeen 75-vuotiaana.

Kysyimme Aarrelta onko laji hänen mielestään hänen ikäselleen liian fyysinen. Ei ole, kuuluu vastaus.

Tässä kohtaa pitää tosin todeta, että Aarre on hyvin liikunnallinen muutenkin, hän käy maga harrastuksen lisäksi salilla 3 kertaa viikossa, sekä harrastaa aktiivisesti moottoripyöräilyä, jossa kokeilee myös rajojaan. Viime kesänä hän tavoitteli mailin matkalla 200 mailia/h nopeutta, mutta pyörä ei kulkenut kuin 190 mailia/h. Se jäi pikkuisen harmittamaan ja ensikesänä on edessä uusi tavoite.

Liikunnallinen Aarre aikoo aloittaa myös tanssiharrastuksen, se sopii kuulemma hyvin palauttavaksi harjoitteeksi muuhun liikuntaan. Mitään ihme konsteja Aarrella ei ole palautumisen suhteen, kuminauhajumppa ja ajoittainen venyttely pitävät pikkuvaivat loitolla.

Me tiedämme, että fyysisellä aktiivisuudella ja liikunnalla on paljon merkitystä ikäihmisen toimintakykyyn, sairauksien ehkäisyyn, itsenäiseen selviytymiseen ja elämän laadun parantamiseen. Vaikka Aarren liikuntaharrastukset menevätkin ylitse tavallisten suositusten, niin miksi ei ?

Jos mitään vakavampaa sairautta ei ole, eikä lääkäri ole kieltänyt fyysistä harjoittelemista, niin miksi se ei voisi olla kamppailulaji.

Classic Krav-Magaa voit harrastaa monella paikkakunnalla eikä yläikärajaa siis ole.

Lisää Aarresta ja hänen harrastuksistaan voit katsella täältä.

Teksti © Tuja Theman

 

Krav-Maga Network ja Classic Krav Maga

Oppilastasot

Ohjaajatasot

Mustat vyöt Suomi

Välineet ja vakuutus

Leirit